Sykevöitä pidetään yleisesti hyvin tarkkoina tai parhaina mittalaitteina sykkeen jatkuvaan mittaukseen maasto-oloissa. Laboratorioissa voi olla kaikkein tarkimmat laitteet, mutta käytännössä niillä ei ole eroa markkinoiden parhaisiin sykevöihin verrattuna, jos mitataan vain sykettä. Sykevyö mittaa suoraan sydämen sähkökäyrää hyvin läheiseltä etäisyydeltä.
Rannemittauksessa hyödynnetään optista mittausta. Ledi valaisee ihoa ja sen alla olevia verisuonia ja kamera kuvaa tämän ja päättelee tekoälyn voimin peräkkäisiä kuvia vertailemalla, milloin verisuoni on sykähtänyt. Yleensä kuvaa ei varsianaisesti tulkita, vaan keskitytään valoisuuden vaihteluihin. Tälläkin tavalla saadaan hyviä tuloksia, mutta ne ovat alttiimpia häiriöille. Mm ihon väri ja pigmentin tummuus vaikuttaa (vaaleassa kamera näkee paremmin), versisuonten pinnallisuudella on merkityksensä, epäpuhtaudet kameran edessä, esim hiki, voi vaikuttaa jne. Myös itse juoksun rytmi voi vaikuttaa, kun jalan iskut maahan voivat myös vaikuttaa kameran näkemään valoisuuden vaihteluun.
Nämä seikat mielessä tein käytännön testin ja vedin muutaman kilometrin lenkin käyttäen sekä perinteistä sykevyötä että P8 rannelaitetta yhtä aikaa. Alla tietoa siitä mitä testi osoitti.
Ylempi keltainen kuva on rannemittarista ja alempi punainen on sykevyöstä. Juoksin ensimmäisen kilometrin hitaasti lämmitellen. Sykevyön mukaan syke nousi noin 125-130:een ensimmäisen puolen kilometrin aikana ja pysyi siinä lukemassa loppukilometrin. Rannelaite taas "laahasi jäljessä" ja sen mukaan syke pääsi vain noin 120:een, ja sekin vasta ihan ekan kilometrin lopussa. Syynä on mitä ilmeisimmin se, että rannemittari laskee sykkeen useamman minuutin ajalta liukuvana keskiarvona, eli siis loiventaa käyriä. Ja lisäksi se on muutaman pykälän alempana.
Toisen kilometrin kohdalla (ensimmäinen musta laatikko kuvissa) hölkkäsin edelleen kevyesti, mutta reitille osui ylä- ja alamäkiä jotka nostivat ja laskivat sykettä. Sykevyö reagoi näihin välittömästi ja graafi hyppi ylös ja alas sykevälillä 100-150. Rannelaite ei tehnyt yhtä jyrkkiä mutkia käyrässään ja sen mukaan syke oli välilä 100-120.
Sen jälkeen tuli pitkä loiva puolen kilometrin alamäki jota edelleen lönkyttelin hitaasti. Sykevyön mielestä syke tippui reiluun sataan ja rannemittarin mielestä noin 80:een. Rannemittari siis veti lukemat tässä suvantokohdassa todella alakanttiin sykevyöhön nähden.
2,5 km kohdalla tein vajaan kilometrin nopeamman pyrähdyksen. Sykevyö näytti sykkeen nousevan sadasta lyönnistä noin 145:een, jonka oletan olleen melko oikeat lukemat. Näin 50-vuotiaana syke ei enää nouse paljoa tuota ylemmäksi ellen pingo ihan hapoille. Rannemittari tuli taas vähän jäljessä, mutta sekin kyllä nosti sykekäyrää noin 140:een. Sitten siitä noin minuutin viiveellä sekin oli lukemassa 145. Sama ilmiö toistui vielä parissa muussakin vedossa. Eli spurtit rannelaite mittasi minuutin viiveellä mutta pääsi samoihin lukemiin.
Lenkin lopussa taas hidastin tahtia tasaisemmaksi hölkäks. Sykevyön mukaan tasolle 120-135, rannemittarin mukaan tuli lähes tasainen viiva noin 125 tasolla. Ei ihan sama lukema, mutta oltiin jo samalla pallokentällä.
Lopputulemana voisi todeta, että rannelaitteen ilmoittama keskisyke 111 on kaikkiaan yli 10 yksikköä vähemmän kuin sykevyön lukema joka oli yli 120, eli eroa on. Hyvin suuri osa tästä erosta tuli kuitenkin jo harjoituksen alussa - rannelaite laahasi 20-30 pykälää perässä ensimmäisen kilometrin. Toisekseen rannelaite pudotti lukemat selvästi alemmiksi aina kun intensiteetti oli matala. Mutta nosti ne sitten kyllä yhtä korkeiksi heti kun mentiin lujempaa - tosin sillä minuutin viiveellä.
Tämä rannelaitteen optinen syke on siis mitattu/ilmoitettu useamman minuutin keskiarvona, eli se ei reagoi ihan saman tien esim nopeisiin vetoihin, ja syke jatkaa nousua tai laskua vielä senkin jälkeen kun tahti muuttuu. Mutta rannesyke kyllä seurasi harjoituksen etenemistä ja sai samat maksimisykelukemat kuin vyökin. Vastapainona viiveelle ja mittausepätarkkuudelle hiljaisilla osuuksilla voisi todeta, että tasoitettua sykekäyrää on helpompi lukea ja analysoida kuin sykevyön sahalaitaa! Vähän kuin vertailisi koronatartuntojen päivälukuja versus kahden viikon liukuvaa keskiarvoa - jälkimmäinen ei pompi niin pahasti ja siitä itse asiassa näkee paremmin mihin suuntaan ollaan menossa.
Joten jos hyväksyy ja tietää rannelaitteen keskiarvoluonteen ja taipumukseen mitata alhaisen intensiteetin jaksoja ilmeisesti alakanttiin, voi kuitenkin todeta sen pysyvän mukana harjoituksen suurissa linjoissa noin minuutin tarkkuudella ja maksimisykkeen mittaaminenkin on kohdillaan. Siis aivan kelvollinen tulos noin harrastelijan seurantaan. Mutta jos tuloksen pitää olla tarkka, ja varsinkin jos harjoittelu sisältää paljon intervalleja joiden tarkat sykelukemat pitää pystyä analysoimaan, niin tämä rannelaite ei silloin riitä! Sykevyö on silloin se parempi!
Jos haluaa pienellä budjetilla hyvän tarkkuuden, niin sykevöitä saa näiltäkin sivuilta hyvin edullisesti - eikä puhelimen lisäksi muuta tarvita! Jos taas ei ole hinkkaamassa kilometriajan sekunteja alaspäin tiukoilla intervallitreeneillä, vaan tekee lähinnä erilaisia perusharjotteita suht tasaisella tahdilla, niin nämä edullisetkin rannemittalaitteet riittävät. Niistä näkee hyvin päivän kuntotason eli millä alueella syke kulkee ja miten se harjoituksen kuluessa elää.
Jos haluaa sekä tarkkuuden että rannelaitteen (niille meistä jotka eivät niin tykkää vöistä), niin sitten pitää panostaa hieman enemmän ja ottaa astetta arvokkaampi mittalaite. Vaikka en niitä itse myykään, niin lukemani mukaan Garmin forerunner on tässä ehkä se paras laite. Mutta niiden hinnat ovat kymmenkertaisia tämän sivuston urheilukelloihin verrattuna.
Aiheeseen liittyen
Mitä tarvitsen juoksuun?
Digitaalinen valmentaja
